Kalmin suvun matka Torontoon 13.-23.7.2000

25.7.2000 Tapani Kalmi

Kalmin sukuseura järjesti matkan Torontoon, jossa pääkohteina olivat FinnGrandFest 2000 -tapahtuma ja käynti Niagaralla muistelemassa Pietari Kalmin 1750 tekemää matkaa samaan paikkaan. Matkalle lähtivät Gustafssonin Ari ja Riitta, Inkeroisen Sari, Kalmin Eila, Jouko, Lasse, Mika, Pentti ja Tapani, Meskasen Lempi ja Markku, Lehdon Irja, Kinnasen Antti, Pentamon Matti ja Pirkko, Raanion Hannu ja Maire, Rantasen Mirja, Sjölundin Krisse sekä Wariksen Elsa ja Jaakko. Myös Kalmin Päivi ja Tapio lähtivät perheensä kanssa samoihin aikoihin Torontoon, mutta päättivät kulkea omia teitään.

Minä lähdin Antin kanssa Turusta torstaiaamuna 13.7. bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, johon myös muut matkalaiset tulivat eri puolilta Suomea ja Ruotsistakin asti. Krisse jakoi jokaiselle liput ja matkatoimistosta saadun rautaisannoksen, jonka tärkein sisältö oli Toronton kartta. Lento Torontoon sujui mukavasti myötätuulessa Finnairin Boeing 757 -koneella 200 muun FinnGrandFestiin menijän kanssa. Toronton kentältä oli kuljetus hotellille, jossa jokaiselle löytyi huone pienten järjestelyjen jälkeen. Iltaohjelmassa oli vain illallinen, joka koostui erilaisista kiinalaisista herkuista yhdessä Chinatownin sadoista ravintoloista.

Perjantaiaamuna syötiin hotellissa aamiaista, tutustuttiin lähiympäristöön ja ajettiin metrolla puolenpäivän aikoihin Skandinavian Klubille Mauri Jalavan syntymäpäiville, jossa juhlittiin myös Pietari Kalmin 250-vuotistapahtumaa. Meillä oli samalla ilo tavata Maurin perhettä ja ystäviä, jotka olivat tulleet sekä Suomesta että Kanadasta mukaan juhlille. Klubilta jatkettiin pienemmällä joukolla FinnGrandFesteille katsomaan illan ohjelmaa. Hotelliin palattuamme jatkettiin matkaa Little Italy -kortteliin, jossa syötiin paikallista pizzaa.

Lauantaina oli pääohjelmana Mauri Jalavan FinnGrandFesteillä pitämä esitelmän Pietari Kalmista ja hänen kolmivuotisesta matkastaan Niagaralle. Minäkin sain tilaisuuden kertoa osanottajille Kalmin suvun matkan tarkoituksesta ja hieman Pietari Kalmin jäljistä nykyisessä Turussa. Esitelmän jälkeen tutustuttiin Ansa ja Mauri Jalavan tekemään hienoon näyttelyyn, jossa kerrottiin sanoin ja kuvin Pietari Kalmista ja hänen matkastaan. Juhlissa oli myös paljon muuta ohjelmaa, jota seurattiin iltapäivän aikana. Hotelliin palattuamme osa lähti vielä syömään iltapalaa ja tällä kertaa valittiin vietnamilainen ravintola ruokapaikaksi.

Sunnuntaina osa lähti taas juhlin, jossa aamupäivällä esiintyivät arkkipiispa Jukka Paarma ja evankelista Kalevi Lehtinen ja iltapäivän loppunäytöksessä mm. Jukka Kuoppamäki muiden tähtien ja esiintyjäryhmien ohella. Osa lähti katsomaan IndyCar-ajoja, jossa jännittävien vaiheiden jälkeen voitti Michael Andreotti. Illalla oli vapaata ohjelmaa ja minä kävin Krissen kanssa katsomassa Agatha Christien suositun näytelmän Hiirenloukku yhdessä Toronton monista teattereista. Illan loppuun sopivat vielä erinomaisesti grillatut kanankoivet oluen kera lähipubissa.

Maanantaina oli vapaamuotoista ohjelmaa, muta aika moni kulki samoja polkuja. Aamupäivällä lähdettiin satamaan, jossa ihailtiin amerikkalaisen sotalaivan tuloa Kanadan puolelle, oltiin piknikillä rantapuistossa ja tehtiin tunnin laivaristeily Ontariojärvelle. Iltapäivällä jatkettiin matkaa CN-Toweriin, joka on maailman korkein rakennus (553 metriä). Illalla minä lähdin Krissen ja Arin kanssa katsomaan baseballia upeaan SkyDome -halliin, johon mahtuu 51000 katsojaa. Yli neljä tuntia kestäneessä pelissä Toronto Blue Jays - New York Mets tulos oli 5-7 jännittävien vaiheiden jälkeen. Pelin aikana nähtiin myös se, kun hallin katto suljettiin suojaamaan järven takaa nousseelta ukkosmyrskyltä. Pelin aikana nautittiin amerikkalaiseen tapaan jättimäisiä hot dogeja.

Tiistaina oli ohjelmassa yksi matkan kohokohdista eli käynti Niagaralla. Menomatkalla poikettiin eräällä paikallisella viinitilalla, jossa selostettiin viinin valmistusta ja maisteltiin tilan tuotteita. Itse Niagaran putoukset olivat parhaimmillaan ja kaikki pääsivät jokilaivalla käymään putouksen alla, jossa mentiin tyrskyjen läpi ja saatiin hiukset märiksi ilmaan nousseista vesipisaroista. Vaikka putouksista otettiinkin satoja kuvia, niin ne eivät pysty näyttämään sitä mahtavuutta, jonka kokee erityisesti putouksen alla laivan kannella. Tulomatkalla kierreltiin vielä lähialueella olevia kyliä ja ihailtiin maisemia ja kauniita omakotitaloja, joita tällä alueella oli muutama sata. Illalla palattiin takaisin hotellille ja lähdettiin vielä irlantilaiseen pubiin, jossa saatiin erinomaista lihamureketta ja kuunneltiin irlantilaista musiikkia.

Keskiviikkona Jouko vuokrasi auton kolmeksi päiväksi ja lähti Antin, Lassen ja Pentin kanssa kiertelemään lähiseutuja. Pääosa lähti tiedekeskukseen ihailemaan sademetsää ja ihmettelemään tieteen kummallisuuksia. Hienointa oli kuitenkin elokuvateatteri, jossa valkokangas oli puolipallonmuotoisena katsojien edessä, sivuilla ja yläpuolella. Katsoimme teatterissa haiden ja muiden vedenalaisten eläinten elämää ja tuntui kuin olisimme itse olleet veden alla eläinten vieressä. Illalla löytyi vielä hieno ranskalainen gourmet-ravintola, jonka terassilla nautittiin herkullinen illallinen.

Torstaina Lasse lähti loppuviikoksi Bostoniin. Jouko, Antti ja Pentti lähtivät taas ajelemaan maaseudulle. Pääosan kohteena oli iso eläintarha, jossa oli eläimiä kaikista maanosista. Vaikka alue oli suuri, niin päivän aikana ehti nähdä suurimman osan eläimistä. Joukossa oli suuria eläimiä (norsu, virtahepo, sarvikuono, kirahvi, leijona, tiikeri, kameli jne.) ja pieniä eläimiä (perhosia, torakoita, skorpioneja, sammakoita, liskoja, kaloja jne.) ja satoja muita lajeja niiden välistä. Illalla palattiin takaisin bussilla ja metrolla ja lähdettiin syömään broileria sveitsiläiseen ravintolaan. Myöhäisillan ohjelmassa oli vielä elävää musiikkia irlantilaisessa pubissa, jossa voi kuunnellessa seurata urheilua (baseball ja am. jalkapallo) isolta valkokankaalta ja televisioista. Selostus oli myös tekstitettynä, joten täydessä pubissa ollut metelikään ei häirinnyt katsomista.

Perjantaina oli ostos- ja museopäivä, jolloin kuljettiin taas omia teitä. Itse kävin ensin Toronton yliopiston jättimäisessä kirjastossa, jossa surffailin hetken internetissä. Vilkaisin myös kaupunginkirjaston sisälle ennen käyntiä Toronton taidemuseossa, jossa oli iso sali täynnä Henry Mooren veistoksia. Kiinnostavinta oli kuitenkin kanadalaisten 1800-luvun lopun taiteilijoiden työt, jotka olivat tyyliltään lähellä saman ajan eurooppalaisten (Manet, Renoir, Turner) töitä. Minua viehätti erityisesti Paul Peelin maalaukset. Taidemuseosta jatkoin matkaa valtaisaan Eatonin ostoskeskukseen, joka on kaupungin keskustassa Viljo Revellin suunnitteleman Toronton kaupungintalon vieressä. Satojen myymälöiden lisäksi siellä näkyi myös osa meidän porukasta tuliaisia etsimässä. Paluumatkalla hotelliin kävin vielä Toronton yliopiston päärakennuksessa, joka on 150 vuotta vanha. Illalla lähdettiin vielä Chinatowniin ja syötiin erinomainen 10 lajin kiinalainen illallinen.

Lauantaina jatkettiin ostosten tekoa ja museoissa käyntiä. Itse lähdin aamulla katsomaan 1916 valmistunutta Casa Loma -linnaa, jonka teollisuuspohatta Henry Pelham oli rakennuttanut omaan käyttöönsä. Linnassa oli 98 huonetta, jotka olivat siinä kunnossa, kuin ne olivat olleet 1920-luvulla, jolloin Pelham oli joutunut luopumaan linnastaan. Iltapäivällä jatkoin matkaa katsomaan suurta karibialaisten juhlaa, jossa oli Karibian alueen musiikkia, tanssia, näytelmiä ja myös erilaisia eksoottisia ruokia. Illalla lähdettiin yhdessä ranskalaiseen ravintolaan, jossa nautittiin viimeisen illan kunniaksi erinomainen illallinen tyytyväisinä matkan antiin. Hotelliin palatessa osa käveli vielä Casa Loman pihalle katsomaan linnaa yövalaistuksessa.

Sunnuntaina suuri osa lähti satamaan katsomaan rantaelämää. Siellä nautittiin taas perinteinen piknik-ateria (itse maustettu hot dog pepsin/lähdeveden kera) ja katseltiin portugalilaisten festivaalien ohjelmaa (kansantanssiesityksiä). Kaupungilla otettiin vielä viimeiset kaupunkikuvat rakennuksista ja hirvistä, joita oli 325 kappaletta ympäri kaupunkia. Iltapäivään mahtui myös antiikkimarkkinoilla ja parissa urheiluliikkeessä käynti ennen kuin oli palattava hotelliin. Hotellista lähdettiin bussilla lentokentälle, jossa vielä ehti käydä verovapaissa myymälöissä ennen siirtymistä lentokoneeseen. Tulomatka sujui rauhallisesti torkkuen ja elokuvia katsellessa ja matkatavaratkin tulivat ehjinä perille. Kentältä jokainen kiiruhti omiin suuntiinsa, mutta matkalta saadut elämykset pysyvät loppuiän parhaiden muistojen joukossa. Kiitos kaikille osanottajille, yhdessä oleminen ja tekeminen antoi erinomaista lisämaustetta muutenkin tapahtumarikkaaseen matkaan.