Tapani Kalmin henkilökohtainen sivu

Tapanin kuva

Tapani Kalmi Bremenissä keväällä 2008

Huom: Sukukirja "Skalm - Kalm - Kalmi, Hansakaudelta 2000-luvulle" valmistui maaliskuussa 2009.

Olen atk-ammattilainen, jonka juuret ovat maaseudulla, sillä olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni vanhempieni maatilalla Kärkölässä Lahden lähistöllä. Opinahjoni oli Lahden yhteiskoulu, jonka pulpetteja kulutin erinäisiä vuosia. Käytyäni armeijan Karjalan prikaatissa ja päästyäni reserviin vänrikkinä lähdin opiskelemaan Turun yliopistoon, josta myöhemmin tuli myös työpaikkani. Piristävänä poikkeuksena oli pari kesää rakennuksilla, yksi kesä Saukko-laivaston mukana sillinkalastuksessa Atlantilla ja kolme kesää Sammossa atk-tehtävissä. 80-luvun alussa työskentelin vuoden Columbuksessa Ohio State University'ssä, jossa luennoin tietokoneiden käyttöjärjestelmistä ja tein tietokonehommia. Työurani tein Turun yliopistossa (1974-2012), jossa vuodesta 1997 alkaen toimin tietohallintopäällikkönä.

Tärkein asia elämässäni on perhe, johon kuuluu vaimon lisäksi kaksi poikaa, Sami (-91) ja Tomi (-93). Harrastuksista päällimmäinen on sukututkimus, jossa kohteena ovat olleet Kalmin (Skalmin) suku ja omat esivanhempani. Olen myös perustanut Kalmin sukuseuran vuonna 1992 ja toiminut suvun esimiehenä siitä alkaen. Toinen aktiivinen harrastus on ollut petankki, jonka aloitin vuonna 1988 Turun Petankkiseurassa. Muita harrastuksia on kuntoilu (kohokohtina kaksi maratonia, Pirkan hiihto (90 km) ja muutama triathlon-kisa), lukeminen, luonnossa liikkuminen sekä ruuan laitto ja leipominen. Olen myös innokas futisfani ja olen toiminut FC Interin 91-poikien joukkueenjohtajana (2005-2007).